Do you want my presence or need my help?

Vielä puolisen vuotta sitten en tiennyt Crowded Housea edes nimeltä, mutta nyt elokuun jälkimäisellä puoliskolla tälle kesälle epätavallisen hottina alkuiltana saan todeta tämän musiikin hallinneen mennyttä kevättä ja yhäkin viipyilevää kesää, jonka piti olla toiminnan ja tuoreuden täyteinen. Murrettuani nilkkani juhannusriennoissa haaveet lämpimimmän vuodenajan seikkailuista vaihtuivat mutinalla ja ärinällä kulkevaan tajunnan jyystöön.
Onnekseni löydän musiikista maailmoja, joita sisätiloissa kyynärsauvojen kanssa kökkiessä saattaa ruveta kaipaamaan.



En tiedä olisiko minulla Uudesta-Seelannista juurikaan mitään muuta sanottavaa kuin härski maininta lampaiden määrästä, jos en olisi Finneihin ja kavereihinsa tutustunut. Tuttavuus on ollut lyhyt, mutta tiedän tämän bändin seuraavan minua vielä kauan.

I love when you do that HOKKUSPOKKUS to me.

Minulla oli aikoinaan ja on tavallaan yhäkin, en vain enää tiedä missä, Roxetten Tourism-älppäri, joku satunnainen kokoelma ja Crash! Boom! Bang!-kasetti. Olen päätynyt olemaan luonteeltani sellainen tyyppi, etten osaa kovinkaan monesta genrestä kieltäytyä enkä siksikään häpeä myöntää ihailevani monia mehevää poppia tekevää bändiä.
Muistan kuunnelleeni Tourismia siinä samaisessa huoneessa, jossa koin UFO-elämykseni ja muutoinkin uskon eläneeni käänteitä tekeviä aikoja. Kavereilta sain lainaan kasetteja, joihin oli nauhoitettu sen ajan hittiballadeja huumoripopin perään, mutta minua kiinnosti enemmän nuo kummat albumit, joita muutamalla markalla kirpputoreilta löysin. Aloin ahmimaan populaarimusiikin kehityshistoriasta kertovia kirjoja ja siitä taisikin käynnistyä narkomaniani. Kiitos Roxettelle, että oli osaltaan työntämässä minua ristiretkeni harhailevalle polulle!
Näinä aikoina tuli myös CD-levyjen aikakausi ja olin riemuissani, koska valtaosa Lieksan kirjaston asiakkaista hylkäsi LP-osaston kokonaan ja minä sain koko valikoiman käyttööni. Saatoin huoletta palauttaa Jim Pembroken ja Janis Joplinin levyt, koska tiesin niiden odottavan siellä seuraavaa käyntiäni.
En aikoihin ole siellä käynyt, joten en tiedä vieläkö samat hyllyköt on olemassa vai liekö nämä taivaalliset tuotokset joutuneet poistomyynnin uhreiksi.

Grunge-teinit

Olen 90-luvun nuori. En siihen aikaan tajunnut tätä, mutta jälkikäteen voin huvittuneena sanoa olleeni melkoinen grunge-teini tyylin peruskamoissa eli rikkinäisissä farkuissa, risoissa maihareissa tai tennareissa ja flanelli-paidassa, jota kuului pitää joko napittamatta t-paidan päällä tai huolettomasti vyötärölle hihoistaan sidottuna. Kannoin kitaraa joka paikkaan enkä kantanut huolta juurikaan mistään muusta kuin omasta henkisestä kehityksestäni.

Vaikkei GNR olekaan grungea, ei edes Seattlesta, eikä muutoinkaan järin mielenkiintoinen kuin hetkellisille räminäfiilistelyille, niin täytyy kertoa tämä hupaista tapaturma, joka sattui kun joskus 11-14-vuotiaana katsoin, että ompas Axl staili jätkä kun sillä on lippalakin alla huivi. Kokeilin heti samaa tyyliä ja sain naurut niskaani. Omasta mielestäni olin törkeän tyylikäs.

Tad Doylen uhkeat modot

TAD on bändi, joka perustettiin, kun ex-teurastaja Tad Doyle ja basisti Kurt Danielson tapasivat noutopöydän ääressä, ja jonka vehkeitä Nirvana lainasi Sliver-biisinsä äänittämiseen sillä aikaa, kun TAD oli aterioimassa.



Yllä olevasta videosta löytyy varsin muhkeaa meininkiä ja vaikka olenkin sitä mieltä, että tästä rasvalaatikko-biisistä on profeetallisuus kaukana, on tämä ehdottomasti pysyvän maininnan arvoinen kappale.

Suurimmaksi osaksi bändin lyriikat ovat tolkuttomia ja hyvin epälyyrisiä, mutta musiikissa hitosti fiilistä, sillä olihan bändi grunge-ilmiön ensimmäisiä havaintoja vaikka varsin metallipainotteisella otteella mätkivätkin menemään.

En ollut silloin Seattlessa, mutta minulla on silti ikävä sinne.

Ei matkan vaan merkintöjen alku.

Koska musiikkimaailmassa ristiretkeilevän ajatustyö on toisinaan hyvinkin lennokasta, on minun pakko koettaa aloittaa jonkinlainen musiikkiblogi, johon on helppo heittää pikaiset tai pidemmätkin hetken fiiliksistä.

Toivottavasti tästä ei tule ylimaallista paskanjauhantaa, koska mitä musiikkiasioihin tulee, olen toivoton snobi.